Applixuren blogit ja uutiset

Kirjoitukset ajalta syyskuu 2019

Pitäisikö olla huolissaan: 53% käyttäjistä ei kerro ongelmista it-lähituelle? Eli: Tehon irti saaminen datasta edellyttää rutiinien muuttamista

keskiviikko 18. syyskuuta 2019

It-ylläpidossa omasta it-ympäristöstä kertovan datan merkitys kasvaa koko ajan. Liiketoimintapäättäjätkin ovat alkaneet vaatimaan it-ympäristön laadun ja esimerkiksi työasemapalveluiden laadun todentamista mittaamalla. Kuitenkin datasta on hyötyä vain, jos sen pohjalta toimitaan. Tarvitaan rutiinien muuttamista, jotta datasta saadaan teho irti.

Esimerkiksi ulkoistettuihin it-ympäristöihin erikoistuneen ICT Elmon palvelutiimi huomasi nopeasti, että omia toimintarutiineja piti hioa sopimaan tiedolla johdettuun it-ympäristöjen laadun kehittämiseen:

–Muuttuneen toimintatapamme myötä asiakastyytyväisyys on kasvanut merkittävästi ja asiakasympäristöjen tila kohentunut huomattavasti, sanoo palvelujohtaja Kari Koivisto.

It-ympäristön kehittäminen datan avulla

Elmolla tutkittiin vaihtoehtoja heidän ulkoistusasiakkaidensa it-ympäristön kehittämiseen. Haluttiin päästä kehittämään it-ympäristöjä kokonaisuutena ja ymmärtää, mitkä tekijät vaikuttavat eniten loppukäyttäjän it-ympäristön laatuun. Toisaalta haluttiin kehittää kykyä reagoida nopeasti nouseviin ongelmiin. Siirtyä reaktiivisesta toimintamallista proaktiiviseen.